Menu

Rekry: Toiminnanjohtaja – Pallokerho-35 ry

Etsimme toiminnanjohtajaa, joka haluaa kehittää seuraa kokonaisvaltaisesti: kasvattaa
toimintaa, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja viedä PK-35:ä entistä vahvemmaksi toimijaksi niin
harraste- kuin kilpajalkapallossa.

Pallokerho-35 ry (PK-35) on noin tuhannen pelaajan ja yli 90 vuotta toiminut perinteikäs
jalkapalloseura, jolla on vahva asema omalla toiminta-alueellaan. Seura tarjoaa laadukasta
ja tavoitteellista toimintaa lapsille, nuorille ja aikuisille – aina harrastamisen ensiaskelista
kilpatason jalkapalloon saakka. Seuran miesten edustusjoukkue pelaa Suomen toiseksi
korkeimmalla sarjatasolla.

PK-35:n toiminnan ytimessä ovat yhteisöllisyys, pitkäjänteinen kehittäminen ja laadukas
valmennus. Seura haluaa tarjota turvallisen ja innostavan ympäristön, jossa jokainen
pelaaja voi kehittyä omalla tasollaan – sekä urheilijana että osana yhteisöä. Samalla seura
rakentaa vahvaa paikallista identiteettiä ja tuo ihmisiä yhteen jalkapallon kautta.

Tehtävän kuvaus

Toiminnanjohtajana vastaat PK-35:n operatiivisesta johtamisesta ja toiminnan
kehittämisestä yhteistyössä seuran hallituksen kanssa. Johdat seuran päivittäistä toimintaa itsenäisesti ja varmistat, että toiminta on laadukasta, tavoitteellista ja taloudellisesti kestävää.

Tehtäviisi kuuluvat muun muassa:
– Seuran operatiivinen johtaminen ja toiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen
– Talouden suunnittelu, seuranta ja raportointi
– Hallituksen päätösten valmistelu ja toimeenpano
– Toimiminen seuran työntekijöiden esihenkilönä
– Yhdistyksen omistamien osakeyhtiöiden valvonta ja ohjaaminen omistajan roolissa
– Valmentajien ja toimihenkilöiden toiminnan ohjeistus
– Seuran tapahtumien ja turnausten strateginen kehittäminen ja johtaminen
– Seuran uuden strategian luominen hallituksen ohjauksessa
– Seuran uuden strategian jalkauttaminen käytäntöön
– Yhteistyö keskeisten sidosryhmien kanssa (mm. Palloliitto, yhteistyöseurat sekä muut
urheilulliset sidosryhmät)
– Kansainvälisen yhteistyön kehittäminen sekä siihen liittyvien rahoitusmahdollisuuksien
tunnistaminen ja hyödyntäminen

Odotamme:
– Vahvaa ratkaisukeskeistä työotetta ja kykyä viedä asioita käytäntöön
– Kokemusta johtotehtävistä ja kykyä johtaa organisaatiota itsenäisesti
– Näyttöä toiminnan kehittämisestä ja tulosten aikaansaamisesta
– Ymmärrystä taloudesta sekä kykyä johtaa taloutta kokonaisvaltaisesti
– Erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
– Kykyä johtaa ihmisiä ja rakentaa toimivaa organisaatiota
– Kykyä työskennellä ja valmistella asioita hallituksen kanssa
– Kykyä priorisoida ja johtaa useita kokonaisuuksia samanaikaisesti
– Oma-aloitteista, tavoitteellista ja vastuullista työotetta
– Kokemusta urheiluseuratoiminnasta tai järjestötoiminnasta

Eduksi katsotaan:
– Kokemus strategiatyöstä ja sen jalkauttamisesta
– Kokemus sidosryhmäyhteistyöstä ja verkostojen rakentamisesta
– Kokemus kansainvälisestä toiminnasta tai hankkeista
– Kokemus muutosjohtamisesta

Tarjoamme:
– Merkityksellisen ja vastuullisen johtotehtävän perinteikkäässä ja kehittyvässä seurassa
– Mahdollisuuden vaikuttaa suoraan seuran tulevaisuuteen ja kehityssuuntaan
– Keskeisen roolin seuran toiminnan, yhteisöllisyyden ja kilpailullisen tason kehittämisessä
– Monipuolisen ja itsenäisen työnkuvan, jossa pääset yhdistämään operatiivisen johtamisen
ja strategisen kehittämisen
– Mahdollisuuden rakentaa ja kehittää seuran organisaatiota pitkäjänteisesti
– Näkyvän paikan kotimaisessa jalkapallossa sekä mahdollisuuden rakentaa roolia myös
kansainvälisessä toimintaympäristössä
– Sitoutuneen ja aktiivisen yhteisön tuen
– Joustavat työskentelymahdollisuudet

Työsuhde

– Työsuhde: toistaiseksi voimassa oleva
– Aloitus: sopimuksen mukaan
– Palkkatoive esitettävä hakemuksessa

Lähetä hakemuksesi ja CV:si osoitteeseen:
pk35hallitus@pk-35.fi

Hakuaika päättyy: 30.4.2026

Lisätietoja tehtävästä antaa:
Sami Niiranen, PK-35 Puheenjohtaja
050 366 0041
tai
Ari-Pekka Dag, PK-35 varapuheenjohtaja
040 839 4680

Yksi yhteinen

Copy link
Powered by Social Snap