PK-35 haluaa kiittää Tapio Rostedtia erinomaisesti hoidetusta väliaikaisen toiminnanjohtajan tehtävästä.
Tapio hyppäsi mukaan haastavassa tilanteessa ja kantoi kevään aikana vastuuta seuran arjesta mallikkaasti. Lyhyessä ajassa hän sai seuran ilmapiirin käännettyä positiiviseksi ja toi seuran arvot vahvasti osaksi kaikkea tekemistä. Lisäksi hän käynnisti useita tärkeitä prosesseja niin sisäisesti kuin ulkoisesti, joiden kehittämistä seura jatkaa myös tulevaisuudessa.
Raskas kevät kahdessa positiossa. Rostedt on toiminut aikaisemmin PK-35 Edustus Oy:n, PK-35 Areena Oy:n ja Pihlis Halli Oy:n toimitusjohtajana tehden erinomaista työtä, minkä lisäksi hän on hoitanut hallinnollisia työtehtäviä Pallokerho-35 ry:ssä. Nyt keväällä tähän kokonaisuuteen vielä Pallokerho-35 ry:n vt.toiminnanjohtajan työt, joten voidaan vain kuvitella miten kevät oli kahden position samanaikaisen hoitamisen johdosta erityisen vaativaa.
Yhtiöiden – ja etenkin PK-35 Edustus Oy:n – myyntityö on kevään poikkeuksellisen tilanteen myötä ollut haastavaa. Rostedtin paluu takaisin omiin ydintehtäviinsä onkin seuran kannalta äärettömän tärkeää, ja sen myötä seura palaa jälleen normaaliin päiväjärjestykseensä.
Katse tulevaan. Uuden toiminnanjohtajan aloittaessa Tapio palaa keskittymään varsinaisiin tehtäviinsä PK-35:n kaupallisten asioiden, hallintotyön sekä seuran omistamien yhtiöiden parissa. Tapion osaamista ja panosta tullaan tarvitsemaan seurassa myös jatkossa hyvin laaja-alaisesti.
Iso kiitos Tapio tärkeästä työstä PK-35 eteen!